Blogiarkisto

lauantai 3. heinäkuuta 2021

 Aloittelijoiden valmennuspaketti


Ajattelin blogiin kirjoitella tarkemmin, että mikä tämä valmennuspaketti/treenikonsepti on ja miksi se on olemassa. Kuten nimi sanoo, konsepti on suunnattu aloittelijoille, mutta miksei myös jo hetken treenanneille, jos epäilet onko perusliikemallit vielä hakusessa. 

3-Vaiheinen eteneminen

Aloittelijoiden valmennus on jaettu kolmeen vaiheeseen. Pääkohtina oikeastaan jokaisessa vaiheessa on perusliikkeet ja perusliikemallit: Kyykyt, askelkyykyt, vedot sekä ylävartalon työnnöt ja vedot. Nämä ovat meidän joka päiväistä toimintaa mallintavia liikkeitä sekä myös salitreenimaailmassa kaiken perusta. 

Ensimmäinen vaihe on jaettu kahteen näennäisesti samanlaiseen harjoitteluohjelmaan, toinen on vain helpotettu versio toisesta. Eli henkilön lähtötilanteen mukaan valitaan kummalla ohjelmalla aloitetaan ja tarvitaanko jotain täydentäviä harjoitteita. Tavoitteena on oppia vartalon neutraaliasento ja sen säilyttäminen perusliikkeiden aikana sekä oppia alaraajojen neutraalilinjaus, jolla suorittaa alaraajojen perusliikkeet. Kehon neutraaliasennon säilyttäminen liikkeiden aikana avaa liikkuvuutta ja samalla kehitetään kehonhallintaa sekä lihasvoimaa/kuntoa.  Liikkuvuutta pyritään siis avaamaan aktiivisesti, suorittaen edellisen kappaleen perusliikkeitä, eikä niinkään suorittamalla passiivisia, eli perinteisiä venyttelyjä. 

Toisessa vaiheessa lisätään opittuihin liikkeisiin muita liikesuuntia, vaihdellaan pääliikkeiden sarja progressioita sekä vaihdellaan jo opittuja liikkeitä. Treenien kokonaivolyymi, eli työmäärä alkaa kasvaa. Vaiheen 2 ensimmäisen treeniohjelman jälkeen (1/4kpl) muuttuvat treenit täysin 4-kertaa viikossa tyyppisiksi. Tarpeen mukaan, tehdään yksilöllisesti 3-treeniä viikossa -ohjelma, jatkamaan vaiheen 2 ensimmäistä treeniohjelmaa. Tässä vaiheessa on tekemistä jo sen verran takana, että pystymme eristämään mahdollisia erillisten venytyksien ja liikkuvuusharjoitteiden tarvetta jollekin kehon osa-alueelle.

Kolmannessa vaiheessa lisätään viimeinenkin liikesuunta ylävartaloon ja treeniin tulee jo selvemmin varsinaista lihasmassaharjoittelun elementtejä. Volyymi alkaa olla jo huippuviikoilla korkeahkolla tasolla. Vaihtelua tuo myös yhteen treeniohjelmaan upotettu toiminnallisen harjoittelun treenivaihtoehto, eli yksi treeni viikossa voi vaihtaa toiminnalliseen treeniin. 

Konseptin tarkoitus

Valmennuspaketin tarkoitus on saada aloittelijan kynnys aloittaa pienemmäksi, valmis ohjelmakokonaisuus laskee hintaa. Minäkin kun painotan henkilökohtaista valmennusta, niin miksi nyt sitten valmiskonsepti? Konsepti toimii, koska perusliikkeitä meillä ei ole määränsä enempää ja alottelijalla/peruskuntoilijalla se tärkein päämäärä on saada nämä perusliikkeet, neutraaliasennon hallinta sekä neutraalilinjaus taottua selkärankaan ja saavuttaa liikkuvuus perusliikkeissä täysiin liikeratoihin. Ja kun nämä perusliikemallit jalkautetaan myös meidän arkeen, on saavutetulla liikkuvuudella jokin mahdollisuus säilyä ja parantaa meidän arjessa toimimista paremmilla liikemalleilla. 

Nopea esimerkki, kuinka hyvin lapsen nostamista lattialta mallintaa lattialla/seisten tehty eteen taivuttava venytysliike? Vai mallintaako asiaa paremmin kuormitettu suorinjaloin tehty maastaveto täydellä liikeradallaan? Kummalla todennäköisimmin avaat liikkuvuutta siten, että kehosi tulee kestämään paremmin kyseisen lapsen nostamisen, ehkä huonossakin asennossa?  Yksilölliset rakenneongelmat ja sen tuomat esteet liikkuvuuteen katsotaan sitten erikseen. Minä olen tässä aiheessa malli esimerkki lonkkani kanssa.   

Kenelle ja kumpi toteutus?

Oikeastaan sinun ei edes tarvitse olla kiinnostunut pelkästään salitreenistä. Konsepti kehittää yleisvoimaa ja vartalon sekä lapojen hallintaa. Lavat ja niiden oikeanlainen liikemalli ovat suuressa roolissa olkapäiden toimintaa ja näyttelevät isoa roolia olkapäihin mahdollisesti ajansaatossa ilmestyvissä ongelmissa. Eli saat pohjaa kyllä muuhunkin urheiluun, tai vain yleiseen arjessa/työssä jaksamiseen, kun opit käyttämään vartaloasi paremmin. Suosittelen ilman muuta valmennustoteutusta, koska tällöin palvelun laatu on yksinkertaisesti parempaa, kun asioita katsotaan tiivimmin yhdessä. Itsenäisesti toteutettuna sinulla on kyllä mahdollisuus minulle lähettää kuvia, videoita ja kysymyksiä, mutta se ei ole sama kuin olla paikalla näkemässä. Mutta aktiivisella otteella ja kyselyillä videoin/kuvin, tulos on varmasti parempi, kuin vain ottamalla jonkun helpon salitreeniohjelman ja sen tekeminen youtube videoiden avulla. En sano, että tuokaan malli huono tai väärä on, sillä itsekin olen aloittanut, muutaman hutilyönnin kautta oikeille raiteille.   

Viestiä vain tähän suuntaan jos haluat konseptin tavoin aloittaa treenitaipaleesi. Jos päädyit blogiin jostain muualta kun kotisivuilta, niin lkpt.fi löytyy tämä konsepti ja muuta treenattavaa. 



 











Tämmöinen pitkä viheriömatto löytyy fitseinäjoelta. Tässä nyt sitä täsmäliikkuvuusharjoitetta, varsinaisen treenin päälle. 


Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaa, miten etummainen jalka on hieman ulkokierrossa sekä polvi osoittaa viistoon kehon suhteen. Paitsi, että syytä voisi hakea kireistä lonkan ulkokiertäjistä, niin nyt syy löytyykin lonkan luustosta.  

Tasosi treenaajana

#SISUCREW / Jokseenkin jo haastavampi takareisiliike GHR Aloitetaan kokemustason määrittely sillä, että esitellään tämän hetken määritelmät:...